Paino oli pudonnut viikon aikana 1,6kg. JEIJ!
Toinen jee- asia on se, että kävin eilen katsomassa sitä kämppää ja se oli I-H-A-N-A! Etenkin kylppäri<3 Ja paperit tehtiin. Mahtavuutta. Nyt pitää repiä ne takuuvuokrarahat vielä jostain.
Nyt siideriä ja pizzaa. Saadaan kadotetut kilot takasin nopsaan :D Vaan ei se haittaa vappuna. Nyt on aihetta juhlaan.
Ja aurinko paistaa!
Ei vaan, pakko syödä jotain. Siivosin ihan raivolla aamupäivän ja meinas taju lähtä useampaankin otteeseen. Koskaan ennen ei ole tommosta ollut. Sitten tajusin, etten ole syönyt 30 tuntiin ja olen kuitenkin pyöräillyt sen jälkeen semmoiset 20km ja siivonnut muutaman tunnin kunnon sykkeillä.
Ei siinä, hauskaa vappua kaikille, ottakaahan rennosti!
maanantai 30. huhtikuuta 2012
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Mittoja
Lisäilin nyt nuo aloitusmitat tuonne "edistyminen" -välilehteen. Otin ne tänään, mutta tuskinpa ne viikossa ovat paljoa pienentyneet. Sieltä saa jotain ideaa, että minkä kokoinen/mallinen ihminen on kyseessä.
Löysin kalenterista tammikuun alun mittoja ja nuo nykyiset olivat sentin, pari pienempiä kuin silloiset, paitsi haban ja pohkeen osalta, ne mitat ei oikeastaan muutu ikinä :D Reidet olivat kasvaneet o.O Ei hyvä, varsinkin kun niistä olisi vara pienentää aika kovastikin. Toisaalta mulla kyllä on aika lihaksikkaat reidet, mutta vois nuo läskipussit saada tuolta sisäreisistä ainakin pois roikkumasta..
Aamun vaakahyppely piristi, aika hyvältä näytti sen suhteen. Ei riemuita vielä, maanantaina todetaan lopullinen viikon saldo sitten.
Keräsin lopultakin itseni eilen ja menin salille. Se on ollut jotenkin vastenmielinen ajatus, tuntuu että kaikki tuijottaa, kun en osaa säädellä niitä laitteita ja naureskelevat mielessään, että mitähän tuo läskikin täällä muka tekee. No, kaikki kyllä tuijottivat. En tiedä johtuiko se siitä, että olin niin säälittävä näky vai siitä, että olin ainoa nainen koko salilla. Hyppäsin kuntopyörän selkään ja tarkkailin tilannetta parisenkymmentä minuuttia. Samalla pystyin vakoilemaan, että mitä missäkin laitteessa kutakuinkin tehdään. Kun lopulta suurin osa porukasta lähti, uskaltauduin tekemään vähän jalkoja neljässä vempeleessä.
Ehkä rohkaistun tässä vielä ja uskallan tehdä kunnon reenejäkin pikkuhiljaa.
Mulla on siis joskus ollut saliohjelma, mutta se oli semmoinen "aloittelijoiden ohjelma", eli kaikki lihasryhmät tehtiin kerralla ja en tykännyt siitä. Se oli liian löysä miljoonine toistoineen. Pitäis kysyä joltain salisika- ystävältä, josko joku viittis tehdä jonkun jaetun ohjelman mulle.
Nyt aamulenkille ja sitten illaksi töihin. Mulla ei varmaan koskaan ole ollut noin hyvät eväät töissä, ku tänään. Otan lohikeittoa ja pari kananmunaa mukaan. Yleensä tulee syötyä jotain sandwichejä tai sitten en syö koko työvuoron aikana mitään ja vedän sitten kotona koko jääkaapin tyhjäksi. Mulla on muutenkin semmoinen työ, ettei mulla ole varsinaista ruokataukoa, vaan mun on syötävä sillon kun ehtii, jos ehtii.
Mutta, oikein aurinkoista lauantaipäivää kaikille, lähtekäähän ulkoilemaan!
Löysin kalenterista tammikuun alun mittoja ja nuo nykyiset olivat sentin, pari pienempiä kuin silloiset, paitsi haban ja pohkeen osalta, ne mitat ei oikeastaan muutu ikinä :D Reidet olivat kasvaneet o.O Ei hyvä, varsinkin kun niistä olisi vara pienentää aika kovastikin. Toisaalta mulla kyllä on aika lihaksikkaat reidet, mutta vois nuo läskipussit saada tuolta sisäreisistä ainakin pois roikkumasta..
Aamun vaakahyppely piristi, aika hyvältä näytti sen suhteen. Ei riemuita vielä, maanantaina todetaan lopullinen viikon saldo sitten.
Keräsin lopultakin itseni eilen ja menin salille. Se on ollut jotenkin vastenmielinen ajatus, tuntuu että kaikki tuijottaa, kun en osaa säädellä niitä laitteita ja naureskelevat mielessään, että mitähän tuo läskikin täällä muka tekee. No, kaikki kyllä tuijottivat. En tiedä johtuiko se siitä, että olin niin säälittävä näky vai siitä, että olin ainoa nainen koko salilla. Hyppäsin kuntopyörän selkään ja tarkkailin tilannetta parisenkymmentä minuuttia. Samalla pystyin vakoilemaan, että mitä missäkin laitteessa kutakuinkin tehdään. Kun lopulta suurin osa porukasta lähti, uskaltauduin tekemään vähän jalkoja neljässä vempeleessä.
Ehkä rohkaistun tässä vielä ja uskallan tehdä kunnon reenejäkin pikkuhiljaa.
Mulla on siis joskus ollut saliohjelma, mutta se oli semmoinen "aloittelijoiden ohjelma", eli kaikki lihasryhmät tehtiin kerralla ja en tykännyt siitä. Se oli liian löysä miljoonine toistoineen. Pitäis kysyä joltain salisika- ystävältä, josko joku viittis tehdä jonkun jaetun ohjelman mulle.
Nyt aamulenkille ja sitten illaksi töihin. Mulla ei varmaan koskaan ole ollut noin hyvät eväät töissä, ku tänään. Otan lohikeittoa ja pari kananmunaa mukaan. Yleensä tulee syötyä jotain sandwichejä tai sitten en syö koko työvuoron aikana mitään ja vedän sitten kotona koko jääkaapin tyhjäksi. Mulla on muutenkin semmoinen työ, ettei mulla ole varsinaista ruokataukoa, vaan mun on syötävä sillon kun ehtii, jos ehtii.
Mutta, oikein aurinkoista lauantaipäivää kaikille, lähtekäähän ulkoilemaan!
ps. ostin tommoisen, mutta valkoisen, jossa on ruskeita koukeroita. Ihana!
torstai 26. huhtikuuta 2012
Asioilla on tapana järjestyä..
... Toivottavasti tälläkin kertaa.
Alkuviikko meni melkoisen vitutuksen kourissa, mutta tänään on ollut jo vähän toiveikkaampi fiilis.
Vitutusta on aiheutanut sanalla sanoen paska tilanne. Eikä edes itseaiheutettu. Nimittäin kämppis on jättänyt vuokria maksamatta ja koska kämppä on mun nimissä, niin mulle käy aika ikävästi jos se ei maksa velkojaan. Soitin sitten sossuun tänään ja sieltä sanottiin, että mulla on mahdollista saada sieltä rahaa sen verran, että saan maksettua takuuvuokran+eka kuun vuokran ennakkoon, jos muutan. Se tätikin siellä totesi, että ehdottomasti paras ratkaisu on etsiä oma asunto äkkiä. Ja vaikka kyseessä on siskoni, niin en anna sille _ikinä_ anteeksi sitä, jos se saa mun luottotiedot kustua. Muutenkin saattaa mennä välit poikki, mutta itepähän on asiansa vituiksi laittanut. Ja ei, en ole kysellyt, että onko sillä uutta kämppää (tuskin saakaan, kun ei ole luottotietoja), enkä ajatellut edes ilmoittaa, että olen irtisanonut kämpän, ennenku se on ens kuussa maksanut ens kuun vuokran+ lyhennyksen (johon se saa taikoa sitä rahaa jostain, myyköön vaikka persettä mun puolesta).
Kävin tänään katsomassa yhtä asuntoa, mutta sinne ei saanut ottaa lemmikkejä, eli se ei passaa. Niin, meillä on myös kämppiksen kanssa yhteinen kissa, mutta aion kyllä viedä sen huoltajuuden jo ihan sillä perusteella, että jos sillä ei ole vara edes itseään elättää, niin tuskin on kissaakaan. Raukka kuolis nälkään ja hukkuis paskaan hyvin nopeasti.
Sunnuntai-iltana olen sitten menossa katsomaan yhtä aika halpaa kämppää ja se täti vaikuttikin oikein mukavalta. Kissakaan ei ole kuulemma ongelma. Ja koska vuokrausilmoitus oli ollut jo kuukauden tuolla netissä ja kämppä ei ollut mennyt, niin luulen, että tätillä saattaa olla kova hinku saada vuokralainen siihen. Eli toiveikkain mielin.
Vähän kyllä epäilyttää sekin, että liekö se sossun kanssa loppujen lopuksi niin helposti onnistuu, kuin antoivat ymmärtää, mutta onhan mulla sitten kuukausi aikaa tapella niiden kanssa.
Painokin on hyvin varovaisessa laskusuunnassa, mutta enpä uskalla riemuita vielä. Yllättävän tiukassa tuntuu olevan, olen ollut kuitenkin hyvästi miinuksen puolella joka päivä. No, kai se kroppa ennemmin tai myöhemmin antaa periksi. Pitäisi melkein ottaa mittoja ja katsella niitäkin, eikä seurailla vaan painoa.
Sitten liikuntaa:
Maanantai:
- kävelylenkki 49min, 443kcal, kaloreista rasvaa 28%, keskisyke 140, max. syke 172
- reipas kävely-juoksulenkki 55min, 510kcal, kaloreista rasvaa 23%, keskisyke 141, max. syke 190
Tiistai:
- kävely-juoksulenkki 1h 20min, 725kcal, kaloreista rasvaa 27%, keskisyke 144, max. syke 189
Keskiviikko:
- lepo
Torstai:
- kävely-juoksulenkki 1h 25min, 903kcal, kaloreista rasvaa 21%, keskisyke 154, max.syke 194
Maksimisykkeistä voi huomata, että kunto on huono. Keuhkot yrittävät sanoa ittensä irti. Väkisin silti painetaan. Kuten aiemmin sanoin, etten osaa kävellä hitaasti, niin en osaa myöskään hölkätä hitaasti.
Tänään torstaina juoksin jo pidempiä pätkiä. Sen huomaa kalorimääristäkin.. Lepo tekee ihmeitä. Oli jalat niin jumissa tiistain ja keskiviikon, ettei kunnolla kuselle taipunut. Nyt ei lihakset jarrutelleet, olisi jaksanut juosta enemmänkin, mutta kun ei happi kulje niin ei kulje. Perkeleen rööki.
Röökistä puheenollen, on tullut lipsuttua ja vedettyä sitä nyt pari päivää aika huolella taas. Ihan vaan siksi, että on vituttanut niin armottomasti. Mutta vielä mää pääsen siitä eroon.
Ai niin, se kämppä mitä oon sunnuntaina menossa kattoon.. sijainti ei ole mikään hyvä, keskustaan on ainakin 4km, MUTTA sielläpä on hyvät pururadat ja lenkkimaastot paljon paremmin saavutettavissa kuin täältä käsin. Jotain positiivista aina ;)
Mulla on myös ihan törkeä ikävä sitä yhtä.. </3 Onneksi tommosia reissuja ei olekaan hetkeen tulossa, kun yks jätkäporukasta saa lapsen kesällä. HÄHÄÄÄÄÄÄ. Ihan paskaa, kun toiseen ei saa niin mitään yhteyttä. Yksi tekstiviesti tuli Moskovasta ja siinä kerrottiin, että sähköpostia ehtii kirjoittamaan vasta seuraavalla etapilla. Mutta kun se matka sinne seuraavalle etapille kestää jonku 5 (!!!) päivää. Perkele.
Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.
Alkuviikko meni melkoisen vitutuksen kourissa, mutta tänään on ollut jo vähän toiveikkaampi fiilis.
Vitutusta on aiheutanut sanalla sanoen paska tilanne. Eikä edes itseaiheutettu. Nimittäin kämppis on jättänyt vuokria maksamatta ja koska kämppä on mun nimissä, niin mulle käy aika ikävästi jos se ei maksa velkojaan. Soitin sitten sossuun tänään ja sieltä sanottiin, että mulla on mahdollista saada sieltä rahaa sen verran, että saan maksettua takuuvuokran+eka kuun vuokran ennakkoon, jos muutan. Se tätikin siellä totesi, että ehdottomasti paras ratkaisu on etsiä oma asunto äkkiä. Ja vaikka kyseessä on siskoni, niin en anna sille _ikinä_ anteeksi sitä, jos se saa mun luottotiedot kustua. Muutenkin saattaa mennä välit poikki, mutta itepähän on asiansa vituiksi laittanut. Ja ei, en ole kysellyt, että onko sillä uutta kämppää (tuskin saakaan, kun ei ole luottotietoja), enkä ajatellut edes ilmoittaa, että olen irtisanonut kämpän, ennenku se on ens kuussa maksanut ens kuun vuokran+ lyhennyksen (johon se saa taikoa sitä rahaa jostain, myyköön vaikka persettä mun puolesta).
Kävin tänään katsomassa yhtä asuntoa, mutta sinne ei saanut ottaa lemmikkejä, eli se ei passaa. Niin, meillä on myös kämppiksen kanssa yhteinen kissa, mutta aion kyllä viedä sen huoltajuuden jo ihan sillä perusteella, että jos sillä ei ole vara edes itseään elättää, niin tuskin on kissaakaan. Raukka kuolis nälkään ja hukkuis paskaan hyvin nopeasti.
Sunnuntai-iltana olen sitten menossa katsomaan yhtä aika halpaa kämppää ja se täti vaikuttikin oikein mukavalta. Kissakaan ei ole kuulemma ongelma. Ja koska vuokrausilmoitus oli ollut jo kuukauden tuolla netissä ja kämppä ei ollut mennyt, niin luulen, että tätillä saattaa olla kova hinku saada vuokralainen siihen. Eli toiveikkain mielin.
Vähän kyllä epäilyttää sekin, että liekö se sossun kanssa loppujen lopuksi niin helposti onnistuu, kuin antoivat ymmärtää, mutta onhan mulla sitten kuukausi aikaa tapella niiden kanssa.
Painokin on hyvin varovaisessa laskusuunnassa, mutta enpä uskalla riemuita vielä. Yllättävän tiukassa tuntuu olevan, olen ollut kuitenkin hyvästi miinuksen puolella joka päivä. No, kai se kroppa ennemmin tai myöhemmin antaa periksi. Pitäisi melkein ottaa mittoja ja katsella niitäkin, eikä seurailla vaan painoa.
Sitten liikuntaa:
Maanantai:
- kävelylenkki 49min, 443kcal, kaloreista rasvaa 28%, keskisyke 140, max. syke 172
- reipas kävely-juoksulenkki 55min, 510kcal, kaloreista rasvaa 23%, keskisyke 141, max. syke 190
Tiistai:
- kävely-juoksulenkki 1h 20min, 725kcal, kaloreista rasvaa 27%, keskisyke 144, max. syke 189
Keskiviikko:
- lepo
Torstai:
- kävely-juoksulenkki 1h 25min, 903kcal, kaloreista rasvaa 21%, keskisyke 154, max.syke 194
Maksimisykkeistä voi huomata, että kunto on huono. Keuhkot yrittävät sanoa ittensä irti. Väkisin silti painetaan. Kuten aiemmin sanoin, etten osaa kävellä hitaasti, niin en osaa myöskään hölkätä hitaasti.
Tänään torstaina juoksin jo pidempiä pätkiä. Sen huomaa kalorimääristäkin.. Lepo tekee ihmeitä. Oli jalat niin jumissa tiistain ja keskiviikon, ettei kunnolla kuselle taipunut. Nyt ei lihakset jarrutelleet, olisi jaksanut juosta enemmänkin, mutta kun ei happi kulje niin ei kulje. Perkeleen rööki.
Röökistä puheenollen, on tullut lipsuttua ja vedettyä sitä nyt pari päivää aika huolella taas. Ihan vaan siksi, että on vituttanut niin armottomasti. Mutta vielä mää pääsen siitä eroon.
Ai niin, se kämppä mitä oon sunnuntaina menossa kattoon.. sijainti ei ole mikään hyvä, keskustaan on ainakin 4km, MUTTA sielläpä on hyvät pururadat ja lenkkimaastot paljon paremmin saavutettavissa kuin täältä käsin. Jotain positiivista aina ;)
Mulla on myös ihan törkeä ikävä sitä yhtä.. </3 Onneksi tommosia reissuja ei olekaan hetkeen tulossa, kun yks jätkäporukasta saa lapsen kesällä. HÄHÄÄÄÄÄÄ. Ihan paskaa, kun toiseen ei saa niin mitään yhteyttä. Yksi tekstiviesti tuli Moskovasta ja siinä kerrottiin, että sähköpostia ehtii kirjoittamaan vasta seuraavalla etapilla. Mutta kun se matka sinne seuraavalle etapille kestää jonku 5 (!!!) päivää. Perkele.
Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Viikko 1
Uusi viikko.
Vaikka aloitinkin tämän touhuni vasta perjantai-iltana, ajattelin, että on fiksuin mennä ihan kalenteriviikkojen mukaan, eikä mitään perjantai-perjantai- viikkoja. Joten vaikka eka viikko jäikin kovin tyngäksi, tuloksena on -0,6kg. Ihan tyytyväinen olen, äkillinen raskas kuntoilu kun tunnetusti kerää nestettä ja taitaapa olla naistenvaivojenkin aika ihan piakkoin. Alkupaino oli siis 74,4 ja eilen illalla vaaka näytti 75,6! Noin isoja lukemia en olekaan hetkeen vaa`assa nähnyt. Hirvitti. Onneksi tänä aamuna oltiin kuitenkin mukavasti miinuksella. Sykemittarikin oli tyytyväinen kahden päivän viikkooni ja siitä hyvästä sain kaksi tähteä tuohon taustakuvaksi tsemppaamaan tälle viikkoa :D Ohjeena oli treenata tällä viikolla samoin kuin viime viikolla, mutta taitaapa kertyä jonkin verran enemmän tuota liikuntaa tällä viikolla.
Mulla on käytössä tuossa sykemittarissa tuo "paino"- ohjelma ja tehotavoitteet on vain sykealueilla yksi ja kaksi. Tuo sykealue 1 on ollu mulle aina vähän ongelmallinen, kun en keksi mikä liikunta voisi olla niin matalatehoista, että sykkeet pysyisi sallituissa rajoissa. En osaa esimerkiksi kävellä niin hitaasti, ettei syke nousisi tasolle 2. Eilen kikkailin tuon kanssa ja yritin tallustella sykealue 1:n rajoissa, mutta oli se semmosta löntystelyä, että en kehdannut taikka pystynyt sitä jatkamaan sen pidempään.
Kun lenkkeilen (kävellen) normaalia vauhtiani, pysyy sykkeet hyvin sykealue kakkosen sisällä. Jos erehdyn juoksemaan, sykkeet nousevat sykealue kolmoselle, koska kuntoni on niin huono. Sykemittari sitten huomauttelee, ettei niin raskastehoista liikuntaa tarvisi/pitäisi harrastaa niin paljoa.
Jos jollekin on tullut mieleen, että eikö mulla ole päivisin muuta tekemistä kuin blogin kirjoittelu ja lenkkeily, niin valaistakoon sen verran, että olen kyllä opiskelija ja käyn satunnaisesti töissäkin, mutta nyt olisi tosiaan työn alla opinnäytetyö ja sen takia olen päivät kotosalla. Ihan lusmu en siis ole, vaikka aika laiska kuitenkin :D
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Day 2
Eväät:
Aamu
keitetty kananmuna
5 kirsikkatomaattia
n. 100g raejuustoa
5 kirsikkatomaattia
n. 100g raejuustoa
pari kuppia kahvia
"Välipala"
tomaatti-mozzarella- keitto (2dl)
raejuusto n.50g
kuppi kahvia
raejuusto n.50g
kuppi kahvia
"Välipala nro.2"
kinkku-makaronisalaatti (vähän, ehkä 1 dl)
Päivällinen/iltapala
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaatteja
maustekurkkua
tonnikalamunakas
(purkki tonnikalaa, pari munaa, hyppysellinen juustoa ja loraus maitoa)
Liikkumiset:
kävely-juoksulenkki
- 1h 18min
- 714 kcal
- kaloreista rasvaa 28%
- keskisyke 145
- max. syke 181
rauhallisempi kävelylenkki
- 45min
- 423kcal
- kaloreista rasvaa 31%
- keskisyke 139
- max. syke 162
- 1h 18min
- 714 kcal
- kaloreista rasvaa 28%
- keskisyke 145
- max. syke 181
rauhallisempi kävelylenkki
- 45min
- 423kcal
- kaloreista rasvaa 31%
- keskisyke 139
- max. syke 162
Tuo ylläoleva kuva on mun ihan lemppari, se on mulla jääkaapin ovessakin :)
Upea sää yllätti lenkkeilijän! Alku oli tahmeaa, vaan alkoi se askel luistaa pikkuhiljaa.
Huvittaisi melkein lähteä vielä toinen kierros heittämään, kun ei saa noista kouluhommistakaan mitään otetta.
Vähän humisee kyllä päässä niinkuin olisi tulossa kipeäksi, mutta josko se siitä, jos yrittäisi vähän syödä..
Ihan ympäripyöreästi ja yläkanttiin heittelin nuo sapuskat kalorilaskuriin ja näyttäisi, että jää reilusti yli 1000kcal miinukselle tänään. Ei vaan tee mieli syödä enempää o.O
Aikaansaamattomuus
Miten se voikin olla näin vaikea tarttua tuumasta toimeen, aina?
Se on kylmä fakta, että peilikuva ei miellytä, niin miksei sitä sitten vaan voi tehdä asialle jotain? Minä kyllä tiedän laihduttamisesta kaiken ja tiedän jopa senkin, miten se tehdään. En edes kokenut mitenkään älyttömän kovaksi urakaksi laihduttaa ne 22 kiloa ja silti en saa itteäni niskasta kiinni näiden muutaman kilon kanssa. Jotenkin ei vaan kiinnosta oikein mikään. Toki se on ikävä tosiasia, että näin normaalipainon rajalla/sisäpuolella on huomattavasti hankalampaa laihdutella, kuin kunnon sotanorsuna.
Ja vaikka olenkin n. 18kg keveämpi kuin läskeimpinä aikoinani, peilistä minua katselee yhä se hirvittävä läskikasa, joka niissä valokuvissakin niiltä ajoilta tuijottaa. Joskus näytän mielestäni jopa lihavammalta kuin niissä valokuvissa, mikä ei tietenkään ole totta. Kai tämä on niitä "kun mikään ei riitä"-juttuja.
Toisaalta kilojen ja senttien kariseminen tuo tunteen, että hallitsee edes jotenkin elämäänsä. Olisipa edes yksi asia elämässä, mihin pystyy itse vaikuttamaan.
Vaikka kuinka kirjoittelee tsemppi-iskulauseita kalenteriin ja katselee kuvia inhottavan lihavista ja kauniista, naisellisen hoikista ihmisistä, niin silti sitä mussuttaa vaan kaikkea paskaa naamariinsa ja ähöttää koneen ääressä.
Olen jopa tulostellut pari oksettavaa kuvaa jääkaapin oveen sairaalloisen lihavista ihmisistä mussuttamassa kakkua tai muuta paskaa ja katselen niitä aina, kun olen sinne kaapille menossa. Silti sitä huijaa itteänsä miettimällä, että: "No ei tämä yksi ylimääräinen napostelukerta vielä mihinkään vaikuta." Niinpä niin.
Parhaimmaksi tavaksi laihduttaa olen omalla kohdallani huomannut yksinkertaisen reseptin. Syö vähemmän ja liiku enemmän. Hiilareitten kyttääminenkin toimi muutaman kuukauden ja sillä saikin mukavan alun tuolle laihdutusurakalle, mutta yhtäkkiä iskeneiden hirveiden mahakipujen jälkeen päädyin lopettamaan tiukan ketokarppauksen. Lisäksi nykyisessä rahatilanteessa karppausajatus tuntuu mahdottomalta. On ne makaronit ja kaurahiutaleet vaan niin paljon halvempia kuin kunnon pihvit.
Kaikista houuttelevin ajatus olisi tietenkin joku pussikeitto-dieetti, mutta olen aina ajatellut niillä laihduttavien ihmisten vain huijaavan itseään ja muita, joten unohdetaan sekin ajatus sitten.
Olen ehdottomasti numeroiden ja lukujen kanssa näpräävää tyyppiä, mitä tulee laihdutukseen. Pitäisi pyytää murulta se keittiövaaka lainaan, että saisi taas konkreettista tietoa siitä, että paljonko sitä tulee syötyä. Siinäkin on vaan se vaara, että menee helposti överiksi koko touhu, niin kuin meinasi käydä tuon isomman rutistuksen kanssakin, eikä siitä punnitsemisesta sitten enää meinaa päästä eroon.
Lukujen kanssa värkkäämiseen kiva apuväline on myös tuo sykemittari, jonka eilen taas pitkästä aikaa valjastin käyttöön. Tein kuntotestinkin sillä ja tulos oli HYVÄ. Jännä, ettei tunnu ollenkaan siltä, että kunto olisi lähelläkään hyvää, kun meinaa kuolla ja tukehtua jo pienestäkin ponnistuksesta. Ja siksi olisi taas hyvä lopettaa kessun vetäminen. Pääsyy lopetusajatukselle on juurikin tuo surkea yleiskunto ja ihan pienestäkin ponnistuksesta hengästyminen. Tänään mennyt jo kaksi röökiä, paras alkaa nällyttämään tuota purkkaa tämän laastarin lisäksi, kun ei tällä taida olla kuin lumevaikutusta. Toisaalta huomasin, ettei aamurööki "mennyt päähän" normaalii tapaan, että ehkä tuosta sitten kuitenkin vähän jotain nikotiiniakin muka irtoaa verenkiertoon.
Kysymys siis kuuluukin, missä se motivaatio luuraa? Mistä saisi sitä taisteluhenkeä tämän asian suhteen? Tahdonvoimalla ne läskit on ennenkin lähtenyt, missä se tahdonvoima nyt on? Samanlainen halu näyttää kaikille, mutta ennenkaikkea itselleen, että pystyy edes johonkin ja silti sitä ei saa mitään aikaan. Ajatusten ja toiminnan ristiriita.
Vaan turha kai sitä on tässä itkeä, virittelen sykemittarin kondikseen ja lähden lenkille rankaisemaan itseäni tästä laiskuudesta ja saamattomuudesta. Saa hetkeksi taas muta ajateltavaa kuin röökin tai ikävän.
Se on kylmä fakta, että peilikuva ei miellytä, niin miksei sitä sitten vaan voi tehdä asialle jotain? Minä kyllä tiedän laihduttamisesta kaiken ja tiedän jopa senkin, miten se tehdään. En edes kokenut mitenkään älyttömän kovaksi urakaksi laihduttaa ne 22 kiloa ja silti en saa itteäni niskasta kiinni näiden muutaman kilon kanssa. Jotenkin ei vaan kiinnosta oikein mikään. Toki se on ikävä tosiasia, että näin normaalipainon rajalla/sisäpuolella on huomattavasti hankalampaa laihdutella, kuin kunnon sotanorsuna.
Ja vaikka olenkin n. 18kg keveämpi kuin läskeimpinä aikoinani, peilistä minua katselee yhä se hirvittävä läskikasa, joka niissä valokuvissakin niiltä ajoilta tuijottaa. Joskus näytän mielestäni jopa lihavammalta kuin niissä valokuvissa, mikä ei tietenkään ole totta. Kai tämä on niitä "kun mikään ei riitä"-juttuja.
Toisaalta kilojen ja senttien kariseminen tuo tunteen, että hallitsee edes jotenkin elämäänsä. Olisipa edes yksi asia elämässä, mihin pystyy itse vaikuttamaan.
Vaikka kuinka kirjoittelee tsemppi-iskulauseita kalenteriin ja katselee kuvia inhottavan lihavista ja kauniista, naisellisen hoikista ihmisistä, niin silti sitä mussuttaa vaan kaikkea paskaa naamariinsa ja ähöttää koneen ääressä.
Olen jopa tulostellut pari oksettavaa kuvaa jääkaapin oveen sairaalloisen lihavista ihmisistä mussuttamassa kakkua tai muuta paskaa ja katselen niitä aina, kun olen sinne kaapille menossa. Silti sitä huijaa itteänsä miettimällä, että: "No ei tämä yksi ylimääräinen napostelukerta vielä mihinkään vaikuta." Niinpä niin.
Parhaimmaksi tavaksi laihduttaa olen omalla kohdallani huomannut yksinkertaisen reseptin. Syö vähemmän ja liiku enemmän. Hiilareitten kyttääminenkin toimi muutaman kuukauden ja sillä saikin mukavan alun tuolle laihdutusurakalle, mutta yhtäkkiä iskeneiden hirveiden mahakipujen jälkeen päädyin lopettamaan tiukan ketokarppauksen. Lisäksi nykyisessä rahatilanteessa karppausajatus tuntuu mahdottomalta. On ne makaronit ja kaurahiutaleet vaan niin paljon halvempia kuin kunnon pihvit.
Kaikista houuttelevin ajatus olisi tietenkin joku pussikeitto-dieetti, mutta olen aina ajatellut niillä laihduttavien ihmisten vain huijaavan itseään ja muita, joten unohdetaan sekin ajatus sitten.
Olen ehdottomasti numeroiden ja lukujen kanssa näpräävää tyyppiä, mitä tulee laihdutukseen. Pitäisi pyytää murulta se keittiövaaka lainaan, että saisi taas konkreettista tietoa siitä, että paljonko sitä tulee syötyä. Siinäkin on vaan se vaara, että menee helposti överiksi koko touhu, niin kuin meinasi käydä tuon isomman rutistuksen kanssakin, eikä siitä punnitsemisesta sitten enää meinaa päästä eroon.
Lukujen kanssa värkkäämiseen kiva apuväline on myös tuo sykemittari, jonka eilen taas pitkästä aikaa valjastin käyttöön. Tein kuntotestinkin sillä ja tulos oli HYVÄ. Jännä, ettei tunnu ollenkaan siltä, että kunto olisi lähelläkään hyvää, kun meinaa kuolla ja tukehtua jo pienestäkin ponnistuksesta. Ja siksi olisi taas hyvä lopettaa kessun vetäminen. Pääsyy lopetusajatukselle on juurikin tuo surkea yleiskunto ja ihan pienestäkin ponnistuksesta hengästyminen. Tänään mennyt jo kaksi röökiä, paras alkaa nällyttämään tuota purkkaa tämän laastarin lisäksi, kun ei tällä taida olla kuin lumevaikutusta. Toisaalta huomasin, ettei aamurööki "mennyt päähän" normaalii tapaan, että ehkä tuosta sitten kuitenkin vähän jotain nikotiiniakin muka irtoaa verenkiertoon.
Kysymys siis kuuluukin, missä se motivaatio luuraa? Mistä saisi sitä taisteluhenkeä tämän asian suhteen? Tahdonvoimalla ne läskit on ennenkin lähtenyt, missä se tahdonvoima nyt on? Samanlainen halu näyttää kaikille, mutta ennenkaikkea itselleen, että pystyy edes johonkin ja silti sitä ei saa mitään aikaan. Ajatusten ja toiminnan ristiriita.
Vaan turha kai sitä on tässä itkeä, virittelen sykemittarin kondikseen ja lähden lenkille rankaisemaan itseäni tästä laiskuudesta ja saamattomuudesta. Saa hetkeksi taas muta ajateltavaa kuin röökin tai ikävän.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Aloittaminen
Minä tyttö se oon kova aloittamaan. Tämä blogin kirjoittaminenkin on pitänyt aloittaa jo monta kertaa, vaan aina iskee tyhjän paperin kammo. Mitä kirjoitan? Lähinnä itseni vuoksi, pakko saada purkaa ajatuksia jonnekin. Jos tätä joku joskus eksyy lukemaan, niin eipä siinäkään mitään. Tervetuloa.
Olen tosiaan hyvä aloittamaan kaikenlaista, vaan yleensä ne unohtuukin yhtä nopeaan sitten. Tänään aloitin muun muassa pohtimaan tupakoinnin lopettamista. Kaapissa lojuu nikotiinipurkkaa ja imeskelytabletteja entisten aloitusten jäljiltä. Sen enempiä miettimättä painelin apteekkiin hakemaan vielä nikotiinilaastareita lisäksi. Lätkäisin yhden käsivarteen toivoen ihmettä, mutta paskanmarjat. Ohjeissa luki, ettei saa tupakoida yhtä aikaa hoidon kanssa, koska odotettavissa on huonoa oloa. No, röökiä oli saatava, ajattelin, että jos tulis ihan hirveä olo, niin ei uskaltais enää polttaa samaan aikaan. Ei tullut. Joku ~7 röökiä mennyt tänään. Se on toki paljon vähemmän ku normaalisti (aski päivässä), mutta ikävä totuus on näemmä se, että tämä on ihan näitä tahdonvoima-hommia.
No, huomenna päivä uusi.
Aloitin myös miljoonannen kerran laihduttamaan noita muutamaa ylikiloa, jotka tuossa on matkassa hyvän aikaa roikkuneet. Laihdutin reilu vuosi sitten 22kg, joista muutama on tullut takaisin. Itseinhon määrä on valtava. Onneksi on taas koko kesän töissä, niin ei tarvi haaveillakaan mistään bikinikunnoista. Olisi vaan kiva tuntea olonsa hyväksi kropassaan ja näyttää hyvältä niin omaan ku murunkin silmään. Miksei muidenkin.
Kävinpä sitten joutessani ja röökinhimoissani kaksi kertaa lenkillä.
Kalorit 823
Rasvan osuus 31%
Lisäksi tämä ikävä on ihan perseestä. J lähti tänään aamulla kolmeksi viikoksi reissuun poikien kanssa. Helevetin jees, jos tämä eka päivä oli jo tämmöstä paskaa, niin mitähän nuo 20 seuraavaa mahtaa olla? Lisää päänvaivaa aiheuttaa kesken jääneet asiat, tilanne on nimittäin se, että palattiin yhteen reilu viikko sitten vuoden tauon jälkeen. Erottiin viime vappuna lähinnä mun epävarmuuden ja niistä johtuneiden perseilyiden takia, mutta eipä ne tunteet siitä mihinkään kuolleet. Minulla. Toinen osapuoli onkin hankalampi tapaus, kun ei osaa sanoa, että rakastaako mua enää (silti halusi aloittaa seurustelemaan taas?) ja pystyykö enää luottamaan. Se kuulemma selviää ainoastaan kokeilemalla ja tässä ollaan. Tottahan se toisaalta on, mutta on se paskaa silti, itse kun on täysin varma tunteistaan ja ehkä jopa kasvanut sen verran ihmisenä, että otti opiksi virheistään.
Jännä juttu tuo eron jälkeinen aikakin. Pahalta tuntui molemmista erota, mutta toinen osapuoli koki sen välttämättömäksi ja olinpa itsekin niin sekaisin tunteiden ja ajatusteni kanssa, että ehkä se oli ainoa vaihtoehto. Sisuuntuneena tästä koitin päästä yli ja tapailla ihmisiä. Ehdin vuoden aikana tavata useita, useita miehiä, mutta kukaan ei herättänyt mitään, ei minkäänlaista kiinnostusta. Ja aina jossain taustalla piili ajatus siitä, että entä jos ero olikin hirveä virhe. Tapailimme J:n kanssa syksyllä muutaman viikon ja oli puhetta uudesta alusta. Jostain syystä, mitä en muista, se kuitenkin vaan jäi. Sitten vietimme taas muutaman kuukauden hiljaiseloa, kunnes otin yhteyttä. Puhuimme asioista ja päätimme yrittää. Sitten pari päivää myöhemmin riita ja riidan yhteydessä sanat: "En tiedä rakastanko tai pystynkö rakastamaan enää, sua tai ketään." Varmaan hirveimmät sanat, mitä voi kuulla rakastamansa ihmisen suusta. Ja tottakai hirveä kriisi perään. Siitäkin huolimatta tyyppi haluaa ainakin yrittää ja kuulemma tykkää kuitenkin kovasti, joten mitäpä tässä muuta tekemään ku katselemaan ja ihmettelemään. Pallo on täysin hänellä. Minä en voi tehdä mitään.
Joka tapauksessa olen tottakai kiitollinen uudesta mahdollisuudesta, niin paljon ku tämmönen epävarmuus nakertaakin.
No, eihän siihen ole enää ku se 3 viikkoa, kun pääsee palaamaan asiaan.. Perkele.
Oho, tulihan sitä tekstiä.
Nyt lyö niin tyhjää, että paras ehkä jatkaa huomenna.
Kiitos nam.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)